Fruktoosi, joka tunnetaan myös nimellä levorose, on luonnossa esiintyvä yksinkertainen sokeri, jota löytyy hedelmistä ja hunajasta. Se on kaksi kertaa makeampi kuin pöytäsokeri ja sillä on alhainen glykeeminen indeksi, joten se on luonnollinen vaihtoehto pöytäsokerille ihmisille, jotka haluavat vähentää kaloreita tai ylläpitää terveitä verensokeritasoja. Näistä syistä sitä käytetään joskus kakkujen, keksien ja muiden makeisten valmistukseen. Hedelmäsokerin käyttöä kotiruoan valmistuksessa on kuitenkin oltava varovainen, sillä sen fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet poikkeavat pöytäsokerista, eikä sitä voida aina korvata samoilla määrillä vakioresepteissä.
Monosakkaridit ovat sokerin yksinkertaisin muoto, joista jokainen koostuu yhdestä sokerimolekyylistä. Monosakkarideja on monia, sekä synteettisiä että luonnollisia, mutta ainoat elintarvikkeissa esiintyvät monosakkaridit ovat fruktoosi, glukoosi ja galaktoosi. Monosakkaridit sitoutuvat yleensä pareittain, jolloin niistä tulee disakkarideja, kuten sakkaroosia, maltoosia ja laktoosia. Sokerimolekyylit voivat myös sitoutua pitkiin ketjuihin, joita kutsutaan polysakkarideiksi tai monimutkaisiksi hiilihydraateiksi. Ravitsemuksellisesti monimutkaisia hiilihydraatteja voidaan pitää tärkeimpänä sokerimuotona ruokavaliossa, koska niiden hajoaminen ruoansulatusjärjestelmässä kestää kauemmin ja tuottaa vakaampia verensokeritasoja kuin nopeasti prosessoituja yksinkertaisia sokereita.
Monosakkaridien kemiallinen kaava sisältää yleensä joitain CH2O:n kerrannaisia. Tyypillisessä monosakkaridissa hiiliatomit muodostavat ketjun, jossa jokainen hiiliatomi yhtä lukuun ottamatta on kiinnittynyt hydroksyyliryhmään. Sitoutumaton hiili muodostaa kaksoissidoksen happimolekyylin kanssa muodostaen karbonyyliryhmän. Karbonyyliryhmän asema jakaa monosakkaridit ketoosiin ja aldooseihin. Seliwanoff-testiksi kutsuttu laboratoriotesti määrittää kemiallisesti, onko tietty sokeri ketoosia (jos sokeria) vai aldoosia (kuten glukoosia tai galaktoosia).
Vaikka hedelmäsokeria ja hunajaa pidetään yleensä turvallisina, liiallinen kulutus voi johtaa hyperurikemiaan, tilaan, jossa virtsahappotasot nousevat veressä. Ruoansulatushäiriöihin liittyy myös vaikeuksia sulattaa tai imeytyä hedelmäsokerit ruokavaliosta. Fruktoosin imeytymishäiriö on ohutsuolen kyvyn puute imeä tätä sokeria, mikä johtaa korkeaan sokeripitoisuuteen ruuansulatusjärjestelmässä. Tämän sairauden oireet ja havaitseminen ovat samankaltaisia kuin laktoosi-intoleranssi, ja hoitoon kuuluu yleensä laktoosi-intoleranssin aiheuttavan ruoan poistaminen ruokavaliosta.
Vakavampi sairaus on perinnöllinen fruktoosi-intoleranssi (HFI), geneettinen sairaus, johon liittyy fruktoosin sulatukseen tarvittavien maksaentsyymien puutos. Oireita ovat yleensä vaikea maha-suolikanavan epämukavuus, kuivuminen, kouristukset ja hikoilu. Hoitamattomana HFI voi aiheuttaa pysyviä maksa- ja munuaisvaurioita ja jopa kuoleman. Vaikka HFI on paljon vakavampi kuin fruktoosin imeytymishäiriö, hoito on samankaltainen ja yleensä vältetään hedelmäfruktoosia tai sen johdannaisia sisältäviä ruokia.
